Keskiviikkona sain osallistua Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n (ESLU) Liikkumaan!-hankkeen ensimmäiseen verkostofoorumiin Hyvinkäällä. Kaksivuotinen (käytännössä jatkuva) hanke toteutetaan yhteistyössä Valon kanssa Euroopan sosiaalirahaston ja Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen rahoittamana. Hankkeessa hyödynnetään myös valtakunnallisen Liikkuva koulu -projektin (johon koulut voivat itse rekisteröityä) sisältöjä ja hyviä käytäntöjä sekä tehdään yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa. Hanke toteutetaan Hyvinkään lisäksi Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Vihdissä, Lohjalla, Mäntsälässä ja Järvenpäässä. Verkostofoorumeissa pohditaan koulukulttuurin liikunnallistamista, hyviä käytäntöjä, yhteistyömahdollisuuksia sekä haasteita, ja paikalliset toimijat pääsevät verkostoitumaan. Foorumeihin on kutsuttu rehtorit ja opettajat, opetus-, liikunta- sekä sosiaali- ja terveystoimen henkilöstö, aamu- ja iltapäivätoiminnan koordinaattorit ja ohjaajat, vanhempainyhdistysten edustajat ja paikalliset liikunta- ja urheiluseurat. Hanke tarjoaa osallistuville kunnille tukea ja työkaluja koulujen toimintakulttuurin liikunnallistamiseksi työyhteisö- ja ammattikuntakohtaisten koulutusten sekä verkostoitumisen ja kehittämistyön muodossa, niin koulu-, kunta- kuin aluetasolla. (http://www.eslu.fi/liikkumaan)
Fysioterapiaopiskeluiden aikana olen kyllästymiseen asti saanut kuulla tiettyjen opettajien ihmettelyä miten ihmisten passivoitumista voisi estää ja ehkäistä. Aina ne samat numerot siinä dioissa, opiskelijat haukottelevat. Ei mitään uutta tälläkään kertaa. Kaikkihan sen tietää, mutta kuka lopettaa ihmettelemisen ja tekee asialle jotain?
Nyt ollaan asian ytimessä. Yhtälöhän on selvä: aktiiviset vanhemmat -> aktiiviset lapset, passiiviset vanhemmat -> passiiviset lapset. Tämän päivän aikuisväestön passiivisen elämäntavan aiheuttaneet ongelmat ovat jo ongelmia, jos halutaan ehkäistä ongelmia, ja pitkällä tähtäimellä edistää aktiivisempaa ja liikunnallisempaa kansaa, toimenpiteet tulee kohdistaa erityisesti lapsiin ja nuoriin ja sitä kautta perheisiin ja vanhempiin. Yleensä kaikki vanhemmat haluavat lapsensa parasta ja suurin toive synnytyksessä on saada terve lapsi. Silti omat asenteet ja kiinnostuksen kohteet saattavat tahtomatta aiheuttaa juuri päinvastaisen efektin lapseen. Jos vanhempia ei kiinnosta urheilu/liikunta-asiat, sellaiset viestit ja tiedotteet hukkuvat helposti sähköpostimäärään, ihan yhtälailla esim. kuoro-tiedotteet hukkuisivat omaan s-postiini tai joutuisivat samantien roskakoriin. Kuitenkin vanhempia PITÄISI kiinnostaa, sillä liikunnan on jo niin moneen kertaan todettu lisäävän terveyttä ja hyvinvointia, ja eikö se niin ollut, että vanhempi haluaa lapsen olevan terve ja onnellinen. Yksi Liikkumaan!-hankkeen tavoitteista on liikunnan avulla ehkäistä syrjiytymistä, eli myös sosiaalinen näkökulma on huomioitu ja taas puhutaan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.
Jos vanhempia pitäisi kiinnostaa mutta ei siltikään kiinnosta, niin mistä kiikastaa ja mitä asialle voidaan tehdä? Fooruminkin keskusteluiden perusteella vahvistui käsitykseni siitä, että aika, ja yhteinen aika lapsen kanssa on suuri haaste. Kun kerran vanhemmilla on jo kädet täynnä omaa työtä ja kotitalouden hoitoa ja yli jäävä aika ehkä sitten vietetäänkin lasten kanssa, heillä ei varmastikaan ole yhtään enempää aikaa tai energia laittaa asiaan, mikä heitä ei oikeastaan edes kiinnosta, vaikka pitäisi kiinnostaa. Ratkaisun pitäisi siis olla sellaisten aikuisten hyödyntämistä, joita asia jo valmiiksi kiinnostaa ja joilla on aikaa lapsille, ja jotka jopa saavat palkkaa lasten kanssa olemisesta, ovat sitten opettajia, iltapäiväkerhojen vetäjiä tai seurojen joko vapaaehtoisia tai palkallisia työntekijöitä. Vanhemmat ovat luultavasti paljon vastaanottavaisempia omien lasten kautta tulevaan tietoon, kuin toisen aikuisen ohjeistamiseen, miten vanhempien pitäisi kasvattaa lapsiaan.
Miten tämä sitten on mahdollista kun kaikilla on oma tavoite ja kaikki vetävät omaan suuntaan. No eihän se olekaan. Tähän liittyen seminaarissa nousi esille muutamia todella tyhmiä asioita, jotka ESTÄVÄT eri tahojen kehittämästä toimintaansa toivottuun suuntaan, ja jotka vaativat YHTEISTYÖTÄ ja myös kaupungin ja päättäjien osallisuutta. Yksi esimerkki oli koulujen tiloissa olevat urheilu- ja liikuntavälineet, joita ei saa käyttää koska on jonkun seuran omistamia ja ”voivat mennä rikki”, tai väline, jota saisi käyttää, mutta se on pakko säilyttää lukitussa paikassa, missä säilytetään muita kiellettyjä välineitä, eikä sen takia sitä voidakaan käyttää, ja silti näissäkin ilmeni ristiriitoja. Tässä sekä seurojen että kaupungin on tultava vastaan ja miettiä ratkaisua miten molemmat tahot voisivat hyötyä toisistaan.
Tässä kun puhun seuroista, tarkoitan tietenkin urheiluseurat, eli organisaatio mitä itsekin edustan. Mutta kun urheilu ei kiinnosta, ja lapsi ei ole urheilullinen… URHEILU ON LIIKUNTAA. Lapsi haluaa liikkua, ja urheilu voi olla hauskaa myös ilman vakavaa kilpailua. Liikunta on lapselle hauskaa kun se on yhdessä liikkumista, joko leikkimistä tai urheilua, mutta ilman pakkoja ja vaatimuksia. Liikunta ei varmastikaan ole lapselle hauskaa jos se on yksin ”kuntoilemista” vanhempien käskystä. Seurojen suurin haaste on taas tarjota matalan kynnyksen liikuntaa lapsille jotka eivät luonnostaan ole ”urheilullisia”. Lapsi on kuitenkin luotu liikkumaan, mutta jos kukaan ei ole pienenä opettanut miten kuperkeikka tehdään, lapsi ei osaa sitä, mutta se ei kuitenkaan tarkoita ettei sitä voisi vielä oppia. Seuratoimijat foorumissa totesivat, että mielellään järjestäisivät matalakynnyksen harrasteryhmiä, mutta esteenä on mm. vähäiset salivuorot, jotka on pakko jakaa ensisijaisesti kilparyhmiin. Taas yksi periaatteessa turha este, johon purkamiseen tarvitaan ylemmän tahon apua, mutta miten ylempi taho voi auttaa, jos ei ole tietoinen asiasta ja kukaan ei pyydä apua.
Tekijöitä löytyy aina jostain, ja liitot auttavat heitä löytämään, mutta tekijä ei pääse tekemään kun byrokratia tulee vastaan. Opettaja X ei saa vetää kerhoa koulun Y oppilaille, eikä koulun Y oppilaat saa osallistua koulun X kerhoon. Onko oikeasti näin? Seuran toimija (esim. vanhempi urheilija) pääsisi kyllä vetämään koripallokerhoa koulupäivän jälkeen koulun tiloissa, mutta kuka maksaa? Uskon, että esim. euron kertamaksu ei kaada kenenkään vanhemman lompakkoa, jolloin 10 lapsen kerhon vetäjä voisi saada sen 10€:n tuntipalkan, mutta ei se käy, sillä silloin on heti kyse maksullisesta toiminnasta, jolloin koulun tiloja ei saakaan enää käyttää ilmaiseksi, eikä siitä saa enää tiedottaa koulujen kautta, ja juurihan totesin, että parhaiten tieto kulkee lasten kautta… HUOH. Juuri tällaista, matalankynnyksen liikuntaa pitää tukea, ja onkin jo olemassa tukia, jos niitä vain viitsii ja osaa hakea.
HIENOA, että tällaisia estoja löydetään ja että yritetään tehdä jotain niiden poistamiseksi! Uskon, että Liikkumaan-hankkeella tullaan saamaan hyviä asioita aikaiseksi.
Itse toimin yleisurheiluseurassa HSU:ssa (Hyvinkään Seudun Urheilijat ry), ja pidän yleisurheilusta niin paljon mm. koska sitä on helppo harrastaa, se on moneen muuhun lajiin verrattuna edullinen ja se on monipuolista liikuntaa, joka perustuu ihmisen liikkumisen perusominaisuuksiin kuten juokseminen, hyppääminen ja heittäminen, jolloin se tukee myös muita lajeja. Kilpaurheilu voi olla jollekin koko elämä, ja oli minullekin joskus, ja itse valmennan kilpaurheilijoita ja edistän menestymistä, jolloin myös seura pärjää seurana, MUTTA tuen 100% myös heitä urheilijoita, joista ei tule huippu-urheilijoita, ja jotka eivät halua olla huippu-urheilijoita. Yleisurheilu on laji, jossa on mahdollista kilpailla omalla tasollaan. Vedän kilparyhmän lisäksi 14+ vuotiaille juuri perustetun harrasteryhmän, mikä on tällä hetkellä seuralle suuri etu, että voivat tarjota myös tasokasta valmennusta harrasteryhmille. Viikoittain harrasteryhmään on tullut uusia nuoria mukaan, eli sitä ei todellakaan perustettu turhaan. Rankan yhteisen porrastreenin jälkeen kilparyhmäläiset olivat aivan finaalissa ja valittivat täriseviä jalkojaan, mutta harrasteryhmäläiset loistivat ilosta ja tulivat sanomaan minulle miten hauskaa oli juosta portaissa. 🙂
Jos luit tämän loppuun, sinua selvästi kiinnostaa aihe ainakin jonkin verran, jolloin haastan sinua miettimään, mitä voisit itse tehdä asialle. Tuleeko mieleen jotakin mihin toivoisit muutosta? Mieti kenen puoleen voisit kääntyä, ja pohtikaa yhdessä ratkaisua. Yleensä tarjonta kuitenkin pyritään saamaan vastaamaan kysyntää, mutta pitää osata kysyä. 😉
Ps. Foorumissa sain kuulla, että Koululiikuntaliiton (KLL) kautta koulut voivat saada liikuntavälineitä, ainoana kriteerinä että järjestävät oppilaille liikuntaa, esim. pienen sähly-turnauksen.
v o n z k u 