Vuodesta 2019 voisi varmaan kirjoittaa kokonaisen kirjan, mutta yritän nyt tehdä hyvin nopean selvityksen tärkeimmistä tapahtumista, jotta tiedätte että olen elossa ja kotisivuni myös! : D
Suurin tapahtuma on ollut muutto Hyvinkäältä Kaarinaan. Kesällä katsoin kämppiä sekä Turusta että Kaarinasta, ja löysin lopulta omani aivan lähellä Kaarinan urheilupuistoa, kiven heiton päässä Kaarinan palveluita ja 10 minuuttia Turun keskustasta! Kyllä, sijainti ratkaisi lopulta asian.
Vuosi sitten aloitin myös opinnot Turun Kauppakorkeakoulussa, ensin avoimen kautta, joita nyt on helpompi jatkaa kun asun lähellä. Lisäksi suoritin yleisurheilun valmentajatutkinnon Kuortaneella sekä lajijohtajakoulutuksen siinä sivussa.
Kesä oli melko raskas kaikkine jäähyväisineen. Asunnon ostokaan ei tapahdu 5 minuutissa. Tein töitä vielä Hyvinkäällä ja olin kisoissa elokuun puoleen väliin asti. Vasta sen jälkeen olen oikeasti asunut Kaarinassa, eli pari viikkoa nyt. Suurin osa ajasta on kulunut asunnon remppaamisessa ja loput aktiivisesta ajasta treeneissä. Lisätään tähän vielä kesän vikat koulutehtävät, muuttoon liittyvät sopimukset ja osoitteenmuutokset sinne, tänne ja tuonne. Remppa etenee, mutta ei kovin nopeasti. Toivon, että pääsisin muuttaa omaan kämppään ennen joulua edes… :’D
Siinäpä se kauan odotettu loma taisi huomaamatta mennäkin… ensi viikolla jatkuu opinnot ja alkaa myös uudet työtehtävät. Positiivisella fiiliksellä mennään kohti syksyä, vaikka mittari vielä näyttää hellelukemia!
Ps. Syksy on lempivuodenaikani, koska silloin minulla on aina eniten energiaa!