Tavoitteena normaali olo?

Tervehdys ptikästä aikaa! Täällä uusi kausi on lähtenyt käyntiin; valmennan vonnelaisia 7 kertaa viikossa, päivisin otan vastaan fysio- ja hieronta-asiakkaita, ohjaan 4 tuntia viikossa Hyvinkään Opistolla ja jossain siinä välissä yritän treenata itse. : D

Usein saan kuulla kysymyksiä kuten ”mitä sinä itse harrastat?”, ”kilpailetko vielä?”, ”mikä on tavoite?” jne. Olen ensisijaisesti valmentaja, treenaan ja kilpailen vain koska se on kivaa, koska haluan aina ylittää itseni ja jotta pää pysyy kasassa! : D Silloin kun en pysty kilpailemaan, yritän lyödä omia ennätyksiä esim. puntilla. Ensimmäinen tavoitteeni on nyt saada treenit kulkemaan ja palauttaa kuntoni sille tasolle, että uskallan edes kokeilla juosta 800m. Siinä on aikamoinen henkinenkin kynnys, koska edellinen 800m maaliskuun SM-otteluissa keuhkoklamydian siivittämänä oli niin kauhea kokemus, että melkein jäi traumoja, mutta eihän luovuttaminen mikään vaihtoehto ollut kun neljä lajia meni hyvin.

Edellisessä blogikirjoituksessa heinäkuussa kerroin siitä taudin etenemisestä. Heinäkuun alussa siis vasta uskaltauduin juoksulenkille ja kisasuorituksia kesältä kertyi vain parit hypyt ja heitot. Kaupan päälle reväytin vielä etureiteni heinäkuun lopussa, ja siinä meni sen 6-8 viikkoa kuntoutuessa, ja samalla sitten aloitin jo uuden pk-kauden. : D Juoksin alkuun vain portaissa jossa askel jää lyhyemmäksi eikä reiteen tule niin suurta venytystä. Olin loppukesällä todella väsynyt ja kärsin pitkään vielä iltayskästä, eli aina kun oli aika mennä nukkumaan, aloin yskimään. Syyskuun alussa oli jo pääkin aivan loppu pitkän (ja kylmän) kesäkauden jälkeen. Onneksi olin koko kesän säästänyt lomaa varten ja tein ensimmäisen ulkomaanmatkani yksin, Prahaan viideksi päiväksi. Kävin sielläkin lenkillä pari kertaa ja kävelin paljon. Seuraavalla viikolla kerkesin vielä käydä mökillä pyörähtämässä.

Loma auttoi, uudella innolla lähdin rakentamaan uutta kautta vonnelaisille ja itselleni. Kolme viikkoa kulki aika hyvin, oli hyvä fiilis, jaksoin juosta maastossa vonnelaisten tahdissa ja ohjata ryhmäliikunnat ihan eri sykkeellä (kun alkukesällä en jaksanut edes kävellä ja puhua puhelimeen samaan aikaan), en yskinyt enää enkä ollut enää väsynyt, vaikka uni joskus jäi vähälle. Tuntui että NYT vasta oli oikeasti terve ja normaali olo ja olin todella iloinen!

Taisi homma mennä vähän yli, kun liikuntaa tuli lopulta liian monta tuntia viikossa ja monena iltana meni tosi myöhään ennen kuin olin kotona. Olen tänä syksynä myös ollut kahdessa koulutuksessa ja yhdellä luennolla (kun ei vapaa-ajalla muuta tekemistä ole :’D), ja niistä saa kyllä aina jotakin työkaluja itselleen sekä motivaatiota. En halua sanoa, että olin ylirasittunut tai oli ylikunto, lähinnä olin alipalautunut kokonaisuudesta. En muista enää mitkä olivat ensimmäisiä oireita paitsi väsymystä ja ahdistusta ainakin. Kun taas yritin mennä lenkille hengitys ei kulkenut ollenkaan vaan jämähti jo 200 metrin jälkeen. Teki myös mieli syödä koko ajan ja tahallaan söin normaalia enemmän, jotta kroppa saisi palautua. Lepäsin viikon kokonaan ja viime viikolla yritin taas jotain kevyttä tehdä, vaikka ahdistikin melko paljon. Tuntiohjauksissa huomasin, että ei ollut energiaa enkä ollut henkisesti oikein läsnä. Salilla tein jotain ja pakotin itseni kuitenkin uimaan (ostin 10x kortin keväällä, joka jäi käyttämättä), ja vaikka alku oli tahmea enkä saanut vedettyä happea kunnolla, sain lopulta uitua 800m.

Viikko sitten viikonloppuna alkoi olla jo parempi olo ja viime viikko meni taas ihan hyvin, paitsi että maanantain hallitalkoissa alkoi uudestaan (pölyallergiasta johtuva?) yskä. Torstaina kävin ensin lyhyen lenkin ja uintia päälle. Jaksoin jo kilsan vetää, josta ainakin 1/3 vapaauintia. En ole aikaisemmin osannut vapaauintia ollenkaan, vaan olen vasta viime vuosina yrittänyt opetella ja se tuntuu edelleen rinta- ja selkäuintiin verrattuna raskaalta. Illalla juoksin vielä vonnelaisten kanssa 20x100m. Vähän yskin mutta hengitys kulki taas jotenkin. Punttitreenit ovat nousujohteiset ja lähestyn taas omia vanhojakin ennätyksiä. Tulevalla viikolla vonnelaisilla on testejä, niin ehkä kokeilen samalla itsekin jotain.

Kisoja? Tosiaan 800m haluaisin juosta vain testinä, että alkaako hengitys edelleen vinkua/huutaa, jolloin varmaan joudun vielä hakemaan jotain eri astmalääkkeitä kokeiluun. Sitä voisi juosta jo ennen joulua mutta en tiedä uskallanko vielä, riippuu miltä treeneissä tuntuu. Muuten katselen kisoja vasta ensi vuoden puolella sitten. En edes tiedä vielä miten, missä ja milloin olisi parasta itse tehdä lajitreenejä, tai mitä seuraa edustan.

Ei se hengitys sitten tietenkään ainoa ongelma ole. Olkapää vihoittelee myös. Siellä taitaa olla repeämä biceps-jänteessä. Se tuli jo viime talvena seipäässä, kun ponnistin alta Talvikarnevaaleilla (toki se olkapää on pitkään jo ollut vähän sökö). Sen takia en hypännytkään enää talvella ja kesällä yritin vain yhden kisan hypätä. Yritän sitä kuntouttaa nyt aktiivisemmin mutta olen parempi neuvomaan muita kuin noudattamaan itse omia ohjeitani… Se sattuu myös keihäässä, vaikka yhden heiton voi aina repäistä täysillä (ja se menee aina sen 33 metriä, harjoittelen sitä tai en), jos tulosraja on siitä kiinni. Talvella ei ole ottelussa keihästä, joten siinä ei ole nyt ongelmaa. Seivästä haluaisin päästä hyppäämään, kun se vain on niin kivaa! Varmaan yritän jossain kisassa, ei se hirveästi satu jos en ponnista alta. : D Pitkällä tähtäimellä ehkä jaksan vielä yrittää ”tosissaan” 2020 asti kun Kalevan Kisat järjestetään taas Turussa, melkein kotikentällä! : )


Kysy tai kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s