Kiitos 2017

… ja varsinkin tämä syksy! Tuntuu vihdoin, että minä johdan elämääni, eikä kukaan muu, eikä elämä minua! Vaikka suurimman osan vuodesta sairastelin, se taistelu ei siltikään jäänyt päällimmäisenä mieleen, yllättävää kylläkin! : D Olen nyt kolmisen kuukautta saanut olla terve, siinä mielessä että pystyn taas tekemään kaiken, vaikka kunto ei ole vielä sitä mitä se oli vuosi sitten, ja satunnaisesti tulee vielä yskäkohtauksia. Marraskuussa oli ihan hullun paljon töitä, ja kyllä se tuntui kun kuu loppui, mutta silti jaksan ihan eri tavalla nyt hoitaa päivätyöt, treenit, valmennukset, ohjaukset ja vielä treenata itsekin!

Se on minulle ihan ehdoton mittari, miten paljon jaksan treenata tai liikkua itse. Se on avain siihen että jaksan muut hommat, ja voin myös psyykkisesti hyvin. Vaikka joskus on ollut aika löysät päivät mutta en ole siltikään saanut itseni liikkeelle, olen myös voinut todella huonosti, vaikka vapaa-aikaa olisi ollut enemmän kuin tarpeeksi.

Olen käynyt enemmän pitempiä lenkkejä Ticon kanssa kuin ennen, ja myös muutamia juoksulenkkejä ilman koiraa, vaikka yleensä inhoan lenkkeillä talvella. xD Lisäksi olen käynyt salilla useimmiten 2 tai jopa 3 kertaa viikossa ja uimassa melkein joka viikko. Valmennettavien kanssa tulee tehtyä jotain pientä, liikkuvuutta tai koordeja ym. ja välillä juoksua, ja kerran viikossa myllyssä olen yrittänyt jotakin lajiakin vähän kokeilla. Minusta tuntuu, että uinti on auttanut tosi paljon hengityksen kanssa, ja vetojen jälkeen palaudun nopeammin. Pitkästä aikaa pystyin viimeksi juoksemaan jalat hapoille, ilman että hengitys tuli ensin vastaan. Se tuntui kivalta ja hirveältä samaan aikaan. : D

2017 muistan siitä, että sain taas onnistua jossain! Kyllä sitä on 2007 jälkeen miettinyt, että valitsinko väärän tien, olisiko pitänyt jäädä alppihiihtoon taistelemaan tuulimyllyjä vastaan itseni vielä huipulle? Kun jokin asia on ollut niin lähellä sydäntä, siitä luopuminen on vain ihan uskomattoman vaikeaa. Olen sen päättymisen jälkeen yrittänyt sanoa itselleni, että olisin vielä loukkaantunut pahemminkin, ei olisi rahat riittänyt kuitenkaan ja olisi joutunut olemaan kylmässä koko ajan ja paleltumaan taas… Junnujen tämän vuoden menestyksen myötä olen nyt vihdoin ok sen kanssa, että valitsin yleisurheilun ja valmentamisen, ja osaan myös katsoa ainakin pari vuotta eteenpäin.

Olen toiminut ryhmäni kanssa nyt kolme vuotta, ja on ihan huikea nähdä miten he ovat kehittymisen myötä myös kasvaneet ihmisinä; luoneet identiteetin urheilijana, saaneet itseluottamusta, tulleet avoimemmiksi ja iloisemmiksi, saaneet uusia ystäviä, oppineet vastuullisiksi ja päämäärätietoisiksi, eivätkä hekään anna periksi vastoinkäymisistä!

2017 pidin ensimmäisen oikean loman ikuisuuteen (enkä ollut edes kipeänä silloin :’D)! Matkustin myös ensimmäisen kerran ihan yksin (oli vain jotain mitä halusin kokea). Olen vihdoin myös syksyn aikana saanut talouteni kuntoon. Veronpalautuksista pistin suurimman osan opintolainaan, joten sitä on enää pari erää jäljellä! Tilille ei edelleenkään paljon jää, mutta minun ei tarvitse enää stressata siitä, riittääkö rahat maksamaan laskut tai käyttää laskinta ruokakaupassa. Yrittäjyydellä on omat plussat ja miinukset. Joustavuus on ehdottomasti niin painava plussa tällä hetkellä että kärsin ne miinukset. Isoin miinus on tietenkin se, että tulot on nolla jos pidät vapaata tai jos jäät kotiin flunssan takia, jolloin myös kaikki asiakkaat täytyy perua. Lisäksi on paljon taustatyötä mistä kukaan ei maksa tuntipalkkaa.

Olen löytänyt tasapainon työn ja urheilun välillä. 2014 luulin että unelmatyöni oli urheilun parissa, mutta kun sen sain, se osoittautuikin 24/7 hommaksi mistä ei ikinä päässyt vapaalle. Nyt ei ahdista mennä töihin (vaikka ei aina huvitakaan, mutta se on kai ihan normaalia ;D), ja useimmiten jää hyvä fiilis työpäivän jälkeen. Työt jää työpaikalle kun oven sulkee enkä jää niitä kotona (tai unessani) enää kelaamaan. Paras palkka on se, kun olen oikeasti pystynyt auttamaan toista ihmistä eroon kivuistaan tai kohti terveämpää elämää ja elämäntapaa! : ) Valmennus taas tuntuu enemmän harrastukselta, eikä ole kertaakaan syksyn aikana ottanut vastaan mennä treeneihin, päin vastoin olen ihan hukassa mitä teen, jos illalla ei olekaan treenejä. : D Välillä on tosi pitkiä päiviä, kun kotona on vasta lähempänä 21.30, mutta sitten tuntuukin ihmeelliseltä jos onkin 19 jälkeen jo vapaa ja ehtii vielä vaikka mitä!

Tällä hetkellä suurin haaste onkin tasapainoitella sillä rajalla ettei homma mene yli. Minulle tulee niin paljon liikuntaa viikon aikana ja päivätyökin on fyysistä, että kroppa on välillä aika kovilla. Aina ei ehdi pitää taukoja tai syödä kunnolla. Pari kertaa syksyn aikana olen ollut alipalautunut ja lisäksi kädet kipeytyvät pitkistä työpäivistä. Tästä maaliskuun puoleen väliin asti on ehkä yksi vapaa viikonloppu. Ajattelin kirjoittaa enemmän stressistä, ylirasituksesta ja alipalautumisesta myöhemmin, nyt kun näköjään jaksan myös kirjoittaa taas. : )

Happy 2018, make the best possible of it!


Kysy tai kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s